Lilian synttäripöytään 15 hlön (5 munaa) kaakaopohjainen, maitosuklaamoussella ja vadelmilla täytetty kakku


Hirveästi ei ollu aikaa tämän tekoon, kun kysely tuli niin myöhään, ja lisäksi tämä rouva viiletti toisessa päässä suomea vielä torstai-iltana Nauru Mutta se oli tiedossa, ja kakku oli sovitusti valmis lauantai aamuna Hymy


Kuorrutus vispikermaa kera rahkan, ja koristeet pikapikaa värkätty sokerimassasta.

Keskellä oleva alusta on siis kynttilänjalka, kynttilä matkasi erillisenä, että saatiin kakku mahtumaan laatikkoon.

Lisäksi tein 15 kpl omenakinuskimuffisseja, joiden ohjeen oon jo aiemmin pölliny Tanjalta mutten ole saanu sitä tänne asti. Tein siis ohjeen kaksinkertaisena, ja pursotin päälle kinuskikermaa.


220g munia

150g fariinisokeria

170g vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

300g omppuraastetta

1 tl kanelia

220 astetta noin 15 minuuttia.

Lohipiirakkakin synttäreille meni, mutta kuva jäi nappaamatta, joten lisään ohjeen ens kerralla Hymy Samaa piirakkaa kun tulee tehtyä itellekin aika ajoin.