Antti täyttää 30, ja kakuksi toivottiin sorsaa Päättämätön Jep, se on semmonen linnustaja/mettästäjä mies.


Suunnittelin sitte tekeväni sorsan (tai minkä tahansa linnun) mallisen kakun, mutta ku pitiki olla kermakakku, muutin suunnitelman, että askartelen päälle marsipaanisorsia ja haulikoita, mutta sekin suunnitelma lyttäänty, kun jo viikon jatkunut flunssa vei voimat siinä määrin, että jo noiden kahden haulikon viemä 5 minuuttinen tuntui ylivoimaiselta. Toivottiin siis nimeä ja ikää näkyviin myös, ja ajattelin nimen piirrellä haulikoista, mutta paukut ei riittäneet edes siihen Otsan rypistys

 

Pysyin lopulta ihan vaahtiskiekko linjalla, johon yritin jotain maastokuosia saada, ja nuo säälittävät KAKSI haulikkoa pääsi Aaksi.

Pohja kuuden munan sokerikakku, kostutus vaniljamaidolla, ja sisällä toiveesta mansikkahilloa, jonka nippanappa jaksoin itse keitellä Kieli ulkona Sekä kerma-vaniljatuorejuusto-vaahtoa, ja mansikkakuutioita. Samat täytteet siis kuin papan kakuissa Pursotukset vispikermaa, olevinaan ruohoa Nolostunut

 

Antin kolmikybäsille meni myös lihavoikkari