Nuppusen ristiäiskakuksi toivottiin kermainen kerroskakku jossa on vaaleanpunaista, vauva, kukkaköynnöstä, perhosia jajaja... kaikkea hempeää! Hymy

Muut toteutin paitsi perhoset, aika ei yksinkertaisesti enää riittänyt niiden väkertämiseen, mutta äiti totesi kakun nähdessään, ettei enää muistanut koko perhosia, ja että kakku oli ilmankin hyvä Silmänisku

Nimeä kakkuun ei haluttu, vaan se pidettiin tiukasti salassa tähän päivään asti.

1283005149_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja on 12 munan, jonka jaoin kahteen, 28 cm, ja 19 cm vuokiin. Kostutus laimennetulla sitruunamehulla. Täytteeksi toivottiin valkosuklaata ja vadelmia, joten ne sujahti kakkuun valkosuklaatäytteenä (4prk vispikermaa, 400g maustamatonta tuorejuustoa ja 4 pandan valkosuklaalevyä, joista 3 sulana ja 1 rouheena), johon upotin kokonaiset vadelmat. Täytteeseen lisäsin myös 4 (vai 5?) liivatetta kun pelkäsin kakun painuvan muuten kasaan, mutta olisi se ilmankin menny, ei painunut ollenkaan!

Pursotuksiin vispikermaa ja maustamatonta tuorejuustoa ja vähän rahkaa.

Koristeet kaikkinensa sokerimassaa, ruusut dippasin kreemiin ennen kermaan upottamista, ja vielä 3-4 tunnin päästä kaikki koristeet oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa, eivätkä olleet sulaneet yhtään.

1283005161_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jahas, kuvaa lisätessä hokasin että joku on hipaissut ylemmän kakun kermoja tuosta reunalta! Yllättynyt Lienee ollut oma sormi? Nauru